Halusin koota muutamaan postaukseen Antti Heikkilän vhh-ideologian näkemyksiä ravinto- ja ruoka-aineista. Eri koulukunnat esittävät keskenään ristiriitaisia näkemyksiä (esimerkiksi juuri proteiinista ja lihasta), joten näissä postauksissa haluan kirjoittaa muistiin yhteen paikkaan Heikkilän kirjoittamaa niin että sitä voi vaikkapa vertailla muiden kirjojen esittämiin näkemyksiin. Tässä kirjoittamani olen koonnut Heikkilän kirjasta "Hyvän olon keittokirja : opas vähähiilihydraattiseen ja ravinteikkaaseen ruokavalioon".
IDEOLOGIAN YLEINEN TIIVISTYS:
1. Vähennä hiilihydraattien määrää ja varsinkin sokeri ja puhdistetut hiilihydraatit kannattaa jättää kokonaan.
2. Huolehdi riittävästä proteiinien saannista.
3. Käytä vain luonnollisia rasvoja.
4. Syö vain ravinteikasta ruokaa sillä kaikki turha kuormittaa elimistöä.
5. Syö niin, ettei käyttämäsi ravinto aiheuta tulehdusta.
6. Kuuntele ruumistasi, jätä kaikki mikä ei sovi.
7. Kolme kunnollista ateriaa päivässä.
8. Syö kiireettömästi ja nauti.
"Noudatitpa sitten mitä dieettiä tahansa, syöminen on elimistölle aina stressi. Joten älä syö kiireessä amerikkalaisten poliisisarjojen mukaan. [ ... ] Kiireetön syöminen auttaa ruuansulatusta ja suojelee elimistöä liialta rasitukselta." (emt., s.61)
PROTEIINIT & LIHA:
"Niin hämmästyttävältä kuin se voikin kuulostaa, hyvin moni kärsii nykyään proteiinin puutteesta. [ ... ] ...pelkkä kasvisravinto ei ole riittävä aminohappojen lähde. Saamme osan aminohapoista vain eläinravinnosta. Melko tavallinen väite on, että liika proteiini tuhoaa munuaiset. [ ... ] Proteiinien vaarallisuudesta ei ole olemassa mitään näyttöä. Mutta jos ravinto ei sisällä mitään muuta kuin pelkkää proteiinia alkaa vähittäinen näivettyminen. Tämän havaitsivat varhaiset napamatkailijat joutuessaan syömään ruuan puutteessa pikkuriistaa. Vähäinen rasvalisä palautti tasapainon. [ ... ] Proteiinijauheet, jotka ovat suosittuja varsinkin kehonrakentajien keskuudessa, ovat terveydelle haitallisia. Jauheissa proteiini on pääasiassa denaturoituneessa muodossa, joten elimistö ei kykene käyttämään sitä kunnolla. Jos taas syö pelkkää pihviä, niin pysyy kunnossa. Lihassa proteiinit ovat luonnollisessa muodossa ja lihassa on myös aina rasvaakin mukana. Proteiini olisikin nähtävä pelkkänä rakennusaineena. Polttoaineena proteiini on hankala, kun taas rasva on hyvä energialähde. Proteiinia tulisi saada joka aterialla. Tarvittava päivittäinen proteiinien määrä on minimissään 0,8 g jokaista painokiloa kohden. [ ... ] Varsinkin naisilla proteiinien saanti jää vajaaksi. Osteoporoosi on suoraan yhteydessä proteiinivajaukseen. Proteiinien vajaus altistaa myös sydäntaudeille." (emt., s. 57 - 58)
Lihasta täytyy todeta vielä suoran lainauksen lisäksi, että olen ymmärtänyt Heikkilän peräänkuuluttavan nimenomaan LUOMUlihaa ja kalaa. Itselleni tämä liha-asia on edelleen ristiriitainen, sillä esimerkiksi ph-tasapainon kannalta lihan katsotaan olevan happamoittava eli huono. Toisaalta nykyisellä dietillä syön paljon kasviksia ja vihreää joka tapauksessa, joka tasapainottaa tilannetta. Lihaa en ole syönyt hirveän paljon. Jos myös kala lasketaan lihaksi niin ehkä voisi sanoa syöväni lihaa n. kerran viikossa. Toisaalta kun söin hiljattain 3 päivänä peräkkäin pääaterialla (kokkasin kerralla isomman määrän, koska valmistus vie aikaa) poronlihaa ja sen seurana kasviksia, olo oli hyvin energinen. Mm. hiihtoladulla sujui aivan mainiosti. Tuntuu että pelkällä kasvis - kananmuna -ruoalla (syön toki myös pähkinöitä ja siemeniä, mm. juuri hampunsiemen) olo ei ehkä ole yhtä voimakas. Tämä nyt on kokemus todella pieneltä ajalta, joten en uskalla ottaa kummoisesti kantaa. Kuitenkin tuntuu, että pieni "lihanhimoisuus" jäi, mikä on minulle uutta.
Kananmunista on pakko vielä sanoa sen verran, että tällä hetkellä olen saanut tarpeekseni kananmunasta! On ärsyttävää, että kananmunaa tuntuu olevan niin monessa vhh-ruoassa. Kertakaikkiaan ei nyt tee mieli, joten ajattelin pitää kanamunataukoa. HaLo kirjoitteli jälleen omassa blogissaan tiukkaa asiaa proteiinista eri näkökulmasta. Kannattaa ehdottomasti lukea!
MAITO:
"Raakamaito on luonnontuote ja elävää ravintoa. Maidon lukuisat entsyymit ovat kuin elämä itse ja ovat hyvin tärkeitä osatekijöitä maidon imeytymisessä ja elimistön kyvyssä käyttää maitoa ravintonaan. [ ... ] Maito olisikin nähtävä todellisena funktionaalisena terveystuotteena edellyttäen, että se on käytettävissä sellaisenaan. [ ... ]
Maitoa jalostetaan äärimmäisyyksiin, rasvattomaan, valkoiseen litkuun asti [ 1. pastörointi = kuumennus, tuhoaa bakteerien lisäksi tärkeät entsyymit, 2. Rasvan poisto, 3. Homogenisointi eli rasvapisaroiden muokkaus ]. Kriittisten ajattelijoiden mukaan homogenisointi saattaa hapettaa maidon kolesterolia. Hapettunut kolesteroli toisin kuin hapettumaton on elimistölle todella haitallista. Kaikki tämä vain, koska maitorasvoja on pidetty vaarallisina ja rasvattomuutta terveytenä. Tosiasiassa rasvattomat maitotuotteet ovat todellinen terveyshaitta. (emt., s.37)
Vähärasvaisuus johtaa myös siihen, että maidosta puuttuvat monien muiden tehoaineiden lisäksi kaikki sille ominaiset rasvaliukoiset vitamiinit. Pohjoisen pallonpuoliskon ihmiset kärsivät kroonisesta D-vitamiinin puutteesta. Perinteisesti maito on ollut noiden vitamiinien pääasiallinen lähde, mutta ei ole enää. [ ... ] Nyt asiaa yritetään korjata lisäämällä rasvattomaan maitoon D-vitamiinia. Teollisuus käyttää tavallisesti D2-vitamiinia, joka on peräisin kasvimaailmasta ja tuo mukanaan muutaman ongelman. [ ... ] Ilman rasvaa rasvaliukoiset vitamiinit eivät imeydy. Sitä paitsi ihminen tarvitsee toisenlaista D-vitamiinia, tyyppiä D3, mitä myös ihmisen oma iho syntetisoi auringonvalossa. D2:ta pidetään kaiken lisäksi terveydelle vahingollisena. D2 on yhdistetty suolistosyöpään. Ortopedina katson nykyisen epidemianomaisesti lisääntyneen osteoporoosin johtuvan pääosin juuri sekä D3-vitamiinin puutteesta että eläinrasvojen vähyydestä ja siihen liittyvästä kalsiumaineenvaihdunnan häiriöstä, mihin myös viittaavat Pohjoismaissa tehdyt tutkimukset. Lääketehtaan pillerit eivät auta, vaan aineet on saatava luonnonmukaisessa muodossa, sillä todennäköisesti koko imeytymistapahtumaan liittyy hyvin paljon tekijöitä, joita emme tunne. Jos luonnonmaitoa ei ole käytettävissä, suosittelen tavallista kalanmaksaöljyä, missä vitamiinit ovat luonnonmukaisessa muodossa." (emt., s. 37 - 38)
"Maitorasvat ovat hyvin monipuolisia. Eläinrasvat eivät ole pelkkiä tyydytettyjä rasvoja. Eläinten rasva muodostuu tyydytetystä rasvasta ja tyydyttämättömistä rasvoista. Juuri nuo tyydyttämättömät rasvat saavat aikaan esimerkiksi voin pilaantumisen. Vain tyydyttämättömät rasvat härskiintyvät, eivät tyydytetyt. Maitorasvasta on löydetty 500 erilaista ainetta, joista monella on voimakkaita positiivisia vaikutuksia ihmisen elimistössä. Jotta rasva-asiat eivät olisi liian yksinkertaisia löytyy maitorasvasta transrasvaa. Sitä syntyy märehtijän pötsissä. Poiketen muista transrasvoista, lehmän valmistama on ihmiselle hyvin terveellistä. Tämä transrasva on osa CLA-synteesiä. CLA, suomeksi konjugoitu linoleenihappo, on osoittautumassa ihmeaineeksi, jolla on ehkäisevä vaikutus syöpään, positiivinen vaikutus sokeriaineenvaihdunnassa ja lisäksi se laihduttaa. [ ... ] Jos tuoremaitoa ei ole saatavissa käytämme pelkästään kermaa. Kerma sisältää kaikki maidon tärkeät ravinneaineet." (emt., s. 38 - 40)
Aivan. Ehkä on siis tarkoituksenmukaista, että Ahlmanin navettamaitoon tehty ruoka maistuu aivan älyttömän hyvältä myös omassa suussa. :) Niin kauan kuin navettamaitoa on saatavilla, se pysyy meikäläisten ruokavaliossa! Ahlmanilta saa myös ihania juustoja, jogurttia, maitorahkaa yms. Viimeisestä lauseesta päätellen kenties myös kuohukerman käyttö on ok (?).
"Koska tahansa voitaisiin järjestää koe, missä laktoosi-intolerantikot saisivat tuoretta muokkaamatonta maitoa ravinnokseen. Kokemukseni mukaan valtaosa heistä ei saisi mitään oireita, päin vastoin moni alkaisi voida kaiken kaikkiaan paremmin. Olen todennut tämän lukuisten potilaiden kohdalla. [ ... ] Mutta jo kaupassa myytävä luomumaito sopii sellaisenaan useimmille, jotka ovat saaneet maidosta oireita. Suurin oireita aiheuttava tekijä on maidon homogenisointi, ei maitosokeri. Suoraan luonnomaidosta tehtyjä hapatteita ja fermentaatiotuotteita maidosta oireita saavat sietävät myös hyvin." (emt., s. 36)
Tämä on itseasiassa tullut käytännössä jopa todettua. Veimme jouluna mukanamme avokkini kotiin Ahlmanin navetasta ostettua, käsittelemätöntä maitoa. Laktoosi-intolerantikkoäiti joi lasin maitoa ilman minkäänlaisia oireita ja ihasteli maidon ihanaa makua "ihan kuin ennen kotona".
Maidosta oli loistavaa infoa myös Ilon pisara-blogissa. Hyvää lukemistoa!
1 kommenttia:
Heikkilän mustavalkoiset ajatuskuviot ovat asioihin perehtyneelle tutkijalle aika rasittavia lukea. Itse pidän esimerkiksi näitä Heikkilän väitteitä hölynpölynä, sellaisina ylimalkaisina huitaisuina, jotka nakertavat hänen uskottavuuttaan:
- Proteiinijauheet, jotka ovat suosittuja varsinkin kehonrakentajien keskuudessa, ovat terveydelle haitallisia (?). Jauheissa proteiini on pääasiassa denaturoituneessa muodossa (käsittämätön väite!), joten elimistö ei kykene käyttämään sitä kunnolla.
- Kriittisten ajattelijoiden mukaan homogenisointi saattaa hapettaa maidon kolesterolia. (en ole ikinä kuullutkaan tällaista!)
- Pohjoisen pallonpuoliskon ihmiset kärsivät kroonisesta D-vitamiinin puutteesta. Perinteisesti maito on ollut noiden vitamiinien pääasiallinen lähde, mutta ei ole enää. [ ... ] Nyt asiaa yritetään korjata lisäämällä rasvattomaan maitoon D-vitamiinia. Teollisuus käyttää tavallisesti D2-vitamiinia, joka on peräisin kasvimaailmasta ja tuo mukanaan muutaman ongelman. (väitteissä on valtavasti asiavirheitä)
Sinulla on mielenkiintoinen blogi. Älä anna kriittisyyteni mahdollisesti vaikuttaa millään tavalla Heikkilä-uskoosi.
Lähetä kommentti