
Tänään oli riemuissani löytäessäni kirjasta luvun "Proteolytic enzymes". Cousens on nimittäin saanut suorastaan ihmeellisiä parantumistuloksia aikaan jopa 1-tyypin diabeetikkojen kohdalla proteiinia pilkkovien entsyymien käytön avulla. Sekä ykkös- että kakkostyypin diabeteksen syntymekanismin alkuvaihe on aina tulehdus, jonka voi 1-tyypin kohdalla aiheuttaa esimerkiksi virus tai lehmänmaito, jota elimistö taistelee vasta-ainein. Tulehdus aiheuttaa lopulta haiman insuliinia tuottavien beetasolujen arpeutumisen. 2-tyypin diabeteksessa tulehduksen aiheuttaa insuliiniresistenssin kautta syntyvä hyperinsulinemia (haima tuottaa insuliinia uuvuttavalla teholla kun insuliini ei tehoa normaalisti), joka rasittaa beetasoluja. Tulehdus taas johtaa beetasolujen krooniseen arpeutumiseen, joka joko blokkaa insuliinin virtauksen beetasoluista, inaktivoi solut tai kenties blokkaa beetasolujen verenkierron.
Näin tapahtuneen beetasolujen tuhon ajatellaan perinteisen lääketieteellisesti olevan peruuttamaton, mutta jotkin Cousensen potilastapaukset todistavat päinvastaista! Kenties beetasolujen toiminta voikin olla periaatteessa voimissaan, mutta vain jumissa arpeutumisen vuoksi. Tällöin ravintolisänä otettavilla proteiinia pilkkovilla entsyymeillä voikin olla tilanteeseen parantavaa vaikutusta, sillä ne auttavat verisuonien avautumista. (proteolyysistä jokainen voi googlailla itse lisätietoa, siitä ei puhuttu tarkemmin kirjassa :)
Jollakin Cousensen 1-diabeetikkopotilaalla pelkkä entsyymivalmisteen käyttö näytti palauttavan haiman toimintaa... Uskomattoman kuuloista tottakai, mutta toisaalta mikään suomalaisessa terveydenhuollossa ulkoa opittujen hokemien vääräksi todistelu ei enää taida ihmetyttää ainakaan itseäni. Tuskin ainakaan tarvitsee katua iHerbistä tilattuja ruoansulatusentsyymitabuja, sillä niiden pitäisi ainakin antaa haimalle jonkinmoista kesälomaa ja auttaa samalla huonon ruoansulatuksen vaivoihin (joiden takia näitä juuri halusinkin kokeilla). Tosin tilasin Enzymedican Digest Goldia, kun ilmeisesti samalla merkillä eniten juuri proteolyyttisiä entsyymejä kaikkein eniten on Repair-valmisteessa. Maailmalla lienee vielä hienompia, kalliimpia ja superimpiakin valmisteita tarjolla mutten ole niistä ainakaan vielä ottanut selvää. Hmmm, katsellaan... Joka tapauksessa tieto siitä, ettei haiman tuho ihan välttämättä olekaan lopullinen on varsin mielenkiintoinen! Tätä kirjaa suosittelen ehdottomasti kaikille diabeetikoille ja diabeteksen fysiologiasta ja hoidosta kiinnostuneille. Odottelen jo ehtimistä kirjan ruokavalio-ohjeiden ja reseptien kimppuun... (lähde: Cousens 2008, s.143-144)
4 kommenttia:
Kiitos tästä!!! Kerrothan lisää kun luet eteenpäin. Taidan pistää miehelle myös tilaukseen noita entsyymejä. En usko että ovat pahitteeksi kenellekään :).
Eipä kestä! :))) Näitä juttuja on tarkoitus jäsennellä tänne kirjoittamalla enemmänkin. Tietoa on paaaljon, joten pikkuhiljaa ettei pää räjähdä.. :D
Huikeaa! Kiitos tiedosta. Äitini kärsii kakkostyypin diabeteksestä ja tuntuu että kaikki hänen lukemansa oppaat kehottavat vain syömään kilokaupalla rasvaa ja protskua, lähinnä siis lihan, kalan ja maitotuotteiden muodossa. Pointtina on vältellä hiilihydraatteja, mikä tietenkin on diabeetikolle hyvä juttu. Tässä mielestäni on se puute, että tärkeät vitamiinit ja hivenaineet jäävät helposti saamatta jos ruokavaliossa on liian vähän vihreää (+ muita sateekaaren värejä), lisäksi keho muuttuu liian happamaksi. Äitini elimistö on niin sekaisin, että jopa marjojen sokeri nostaa verensokerit (ja painon) samantien. Pitääpä ostaa äipälle entsyymejä! Saisipa tuon kirjan jostain suomeksi niin äiti olisi onnellinen.
Ole hyvä! :) Valitettavasti kirjaa ei ilmeisesti ole suomennettu. :-/ Äitisi seuraa varmaankin suomalaisen diabetesparannusgurumme Heikkilän vhh-ohjeita. Cousensin mukaan taas kaikki eläinperäinen on huonoa, sillä vaikkei lihassa olekaan hiilihydraatteja eli se ei sitä kautta nosta verensokereita. Kuitenkin liha aiheuttaa kirjan mukaan elimistössä yhtä suuren insuliinireaktion kuin vaikkapa tumma riisi ja rasittaa siten edelleen elimistöä. Cousens on siis vegaani-elävän ravinnon ja väh. 80% raakaruoan kannalla.. Mutta näistä on tarkoitus kirjoitella paaljon lisää jatkossa! :)
Lähetä kommentti