tiistai, 7. syyskuuta 2010

Meille vai teille? :)

Tervehdys kaikki Kaverit, sekä jo tutut että vielä tuntemattomat!

Vietin tänään mukavan tee- ja jutusteluhetken samoja mielenkiinnon kohteita jakavan, ihanan ihmisen kanssa. Muistin jälleen miten elintärkeitä tuollaiset kohtaamiset toisten ravinnosta ja hyvinvoinnista kiinnostuneiden ihmisten kanssa ovat. Niistä saa niiiiin paljon energiaa, hyvää mieltä ja buustia omaan arkeen! Itse olen jäänyt hieman kaipailemaan Heidin järjestämiä yksinkertaisia maksuttomia tapaamisiltoja, jotka ovat kulkeneet satsang-nimellä. Yhden ihmisen on kuitenkin tietysti vaikea ehtiä organisoida tapaamisia omien kiireidensä keskellä.

Niinpä ajattelin heittää kysymyksen teille Tampereella tai lähistöllä asuvat hengenheimolaiset! Löytyisikö muitakin kiinnostuneita kokoontumaan arjen keskellä vaikka ihan yksinkertaisesti teen keittelyn, jutustelun ja tutustumisen merkeissä näinä pimenevinä syysiltoina? Meillä olisi tarjolla ainakin yksi kynttilänvaloinen kotikolo tapaamispaikaksi. Herkuttelua järjestyisi haluttaessa entiseen tapaan niin, että jokainen tuo mukaanaan jotain pientä. Itse asun Hervannassa hyvien bussiyhteyksien äärellä ja autoillekin löytyy pihasta parkkitilaa. Tavattaisko siis meillä vai ehkä sittenkin teillä? :)

Jos kiinnostaa, heitä yhteystietoja ja ajankohtaehdotuksia vaikka mailiin (tai muuhun sinulla jo olevaan yhteystietooni):
ebediyen-fin@hotmail.com


5 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Ihanan avoin ja tervetullut postaus! Varmasti moni toivoisi juuri tuollaisia iltamia, missä jutustella ja viettää aikaa ilman sen suurempia kustannuksia tai paineita. Minä asun Helsingissä enkä siksi usko, että saan aikaiseksi reissua Tampereelle lähiaikoina. Samanlaista toivoisin tännekin, eli tervetuloa vaan teelle jos liikut pääkaupunkiseudulla.

ebediyen kirjoitti...

Kiitos sekä kommentista että kutsusta! :))) Tiedä vaikka joskus nähtäiskin kun taas olen ravintokursseilla Helsingissä...

Ajattelin että ehkä muutkin kaipaisivat mutkatonta tapaamismahdollisuutta ja "poiketaan teelle vaihtamaan kuulumisia" -tyyppistä tsemppiverkostoa arkeen. On tavallaan työlästä jos jonkun pitää aina alkaa "järjestää" jotain tapaamista tai tapahtumaa... Niinpä päätin heittää ilmaan tällaisen avoimen ajatuksen :)

Pellon pientareella kirjoitti...

Voi hitsi, mä en tajuu kun blogistaniassa on ihan mieletön määrä hyviä tyyppejä, ja melkeen kaikki asuu jossain Tampereen tienoilla!? Outoa! :) Ois kiva tulla, mutta etäisyys taitaa olla liian pitkä.

Raisa kirjoitti...

Olisin heti siellä teellä, jos Espoosta ei olisi niin pitkä matka :) Olisi kyllä ihanaa tavata enemmän samanhenkisiä ihmisiä! Ja sähköisestä jutustelutuokiostamme sai kyllä myös energiaa, mutta olisihan se kasvotusten vielä energisoivampi juttu.

ebediyen kirjoitti...

Harmi että asutte kaukana, mutta kyllähän siellä helsingissäkin on paljon samanhenkistä porukkaa?!? Ehkä jonkun pitäisi vaan tehdä aloite illanistujaisista? :)

Raisa: meidän pitää vielä ehdottomasti nähdä livenäkin kunhan on sopivasti aikaa tai vaikka mun ravintokurssin yhteydessä...katsotaan ja suunnitellaan!